Ruutujen vetovoima – Mitä haittaa liiallisesta ruutuajasta on?

Kun lapsesi tai nuoresi tulee kotiin päiväkodista tai koulusta, mikä on hänen ensimmäinen ajatuksensa? Haluaako hän vain päästä nopeasti pelaamaan? Jääkö kaikki muu tekeminen toissijaiseksi? Jos näin on, hän saattaa olla koukussa peleihin. Ruutuaikaa on silloin rajoitettava.

Otan esille huolenaiheita ruutuaikaan ja pelaamiseen liittyen. Teknologiajätti Microsoftia Suomessa johtava toimitusjohtaja Jussi Tolvanen sanoo Helsingin Sanomissa (2018a), että näinä aikoina, kun teknologia ja koneet tulevat entistä tärkeämmiksi ihmisille, ihmistenkin pitäisi muuttua entistä inhimillisemmiksi. Tolvanen korostaa, että kun varaudumme teknologian kuten robottien ja tekoälyn aikakauteen, meidän tulisi kasvattaa lapsia ja nuoria entistä empatiakykyisemmiksi ja opettaa heille entistä enemmän sosiaalisia taitoja ja taideaineita. Uusien tuotteiden ja ratkaisujen luominen lähtee sen ajattelusta, mikä palvelee parhaiten ihmisiä. Olen tässä hänen kanssaan samaa mieltä.

Mielestäni ruuduille on laitettava myös rajoituksia (sisältö- ja aikarajat).  Oppivatko lapset vapaa-ajallaan enää tunnetaitoja, empatiataitoja ja sosiaalisia taitoja? Mistä johtuvat erilaiset, lisääntyneet tunne-elämän ongelmat, tarkkaavaisuuden ja ylivilkkauden häiriöiden lisääntyminen tai lisääntyneet ongelmat ystävyyssuhteissa samanikäisten kanssa? Nämä kaikki ovat tutkimuksen mukaan yhteydessä lisääntyneeseen ruutuaikaan. Tämä tutkimus julkaisiin hiljattain Potilaan lääkärilehdessä (2018) ja tutkimus on julkaistu sitä ennen muuallakin. Ruutuaika on siis yhteydessä lapsen psykososiaalisiin vaikeuksiin toisin sanoen ruutuajan kasvaessa lapsen psykososiaaliset vaikeudet lisääntyvät. (Potilaan lääkärilehti 2018.)

Psykososiaaliset oireet yhteydessä ruutuaikaan

Maailmalta vanhempien ja asiantuntijoiden huoli jo alkaa kuulua Suomeenkin saakka. Esimerkiksi Shanghaissa tehdyn tutkimuksen mukaan 3-4 -vuotiaiden ruutuaika oli 2,8 tuntia vuorokaudessa keskimäärin. Pojat istuivat ruudun ääressä enemmän kuin tytöt.

Psykososiaalisten ongelmien riski kasvoi tutkimuksen mukaan jokaisen ruudun ääressä vietetyn lisätunnin myötä. Tutkimuksen perusteella en siis suosittele “sähköisen lapsenvahdin” käyttöä perheissä. Lisäksi tässäkin tutkimuksessa päädyttiin samaan tulokseen kuin mitä olen lukenut muistakin tutkimuksista, että perheen matalampi sosioekonominen asema on yhteydessä pidempään ruutuaikaan. (ks. Potilaan lääkärilehti 2018.)

Kuulumisia Piilaaksosta ja Kiinasta

Teknologiateollisuuden kuumimmassa ytimessä, Kalifornian Piilaaksossa eliitti on sitä mieltä, että kännykän sovellukset ja pelit koukuttavat liikaa lapsia. Jyri Engeström ja muut teknologiamaailman huiput tietävät, kuinka lapset koukutetaan. He tietävät, että pelien ja sovellusten taustalla on tiedettä, tekoälyä ja algoritmejä, joiden avulla lapsi ja nuori saadaan sovellukseen uudestaan ja uudestaan. (Flinkkilä & Tastula 2018.)

Maailman suurimpiin lukeutuva teknologiayhtiö ja pelien kustantaja, kiinalainen Tencent, on tiukentanut lasten pelaamiseen liittyviä rajoituksia. Näin kerrottiin eilen Helsingin Sanomissa. Julkisen vallan painostus Kiinassa ja pelialalle asetetut tai suunnitellut rajoitukset ovat jo vaikuttaneetkin epäsuotuisasti Tencentin tulevaisuusnäkymiin. Osakkeen arvo on heikentynyt, vaikka yhtiö julkaisee maailman suosituinta peliä (League of Legends). Peliteollisuus ei ole mitenkään vähäistä liiketoimintaa teknologiayhtiöille, joten rajoittaminen heidän puoleltaan ei ole helppoa, ei myöskään Tencentille. Tencent toi vuosikatsauksissaan esille yhtiön strategiana sen, että ihmiset ihmiset käyttäisivät yhä enemmän aikaa peleihin ja siirtyisivät satunnaisesta pelaamisesta “midcore- tai hardcore” -pelaajiksi. Strategia on tuttu varmaan yleisesti peliteollisuudessa. Tencentin rajoitukset ovat seurausta Kiinan hallinnon painostuksesta, jossa Honour of Kingsiä on verrattu jopa huumeeseen tai myrkkyyn. (ks. Helsingin Sanomat 2018b, A28.)

Suomessa peliajan rajoittaminen kuuluu ensisijaisesti vanhempien ja jossain määrin koulun vastuulle. Mielestäni täällä pelataan jo nyt hirveän paljon ja vietetään liikaa aikaa älypuhelinten, tietokoneiden, tablettien ym. äärellä. Yleisradion Akuutti-ohjelman mukaan 60 % vanhemmista rajoittaa lastensa pelaamista, mutta teini-ikäiset voivat silti pelata Suomessa jopa viisikin tuntia eli huomattavan suuren osan vapaa-ajallaan. (Helsingin Sanomat 2018b, A28.) Kiinassa asiasta ollaan oltu jo pitkään huolissaan. Kiina luokitteli vuonna 2008 internetriippuvuuden sairaudeksi ja sen määritelmän perusteella jopa 9 % on jollain tavalla riippuvaisia internetistä tai pelaamisesta. (ks. Helsingin Sanomat 2018b, A28.)

Lopuksi

Tulevaisuudessa asiat hoidetaan yhä enemmän internetissä ja oppiminenkin voi tapahtua verkon kautta ja digitaalisissa oppimisympäristöissä. Tämä voi helpottaa oppimista ja opetusta, koska se tuo vaihtoehtoisia opetusmenetelmiä varhaiskasvatukseen ja kouluihin. Teknologian kehityksessä on paljon hyvää, mutta on myös pohdittava sen haittoja. Jos erilaiset ruudut (älypuhelimet, tietokoneet, tabletit ym.)  täyttävät lähes kokonaan lasten ja nuorten ajatusmaailman, silloin sitä tulisi mielestäni rajoittaa.

Jos lapsi tai nuori viettää digimaailmassa suuren osan koulu- ja vapaa-ajastaan, on todella merkittävää, että sille täytyisi löytää myös vastapainoa. Korostan monipuolista tekemistä kuten liikkumista, ulkoilua luonnossa, lukemista, laskemista, luovaa ajattelua, taidetta ja kulttuuria, sosiaalisia taitoja ja tunnetaitoja. Ei näitä voida mielestäni opetella pelkästään virtuaalimaailmassa ja digiympäristöissä. Lapsen ja nuoren kiinnostuksen kohteet kutistuvat ruutujen äärellä liian kapea-alaisiksi ja elämästä voi pahimmillaan tulla melko suppeaa ja tunneköyhää. Kasvokkaisia kontakteja tarvitaan myös, jotta lapset ja nuoret pystyvät kohtaamaan toisensa muuallakin kuin virtuaalimaailmassa. Koko elämämme ei voi kaventua vain ruutujen ympärille!

Lähteet:

Helsingin Sanomat. Tekoälystä povataan ihmisten syrjäyttäjää – Teknologiajätin suomalainen johtaja kertoo, kertoo, miten pysymme tarpeellisina koneiden ylivoimasta huolimatta. Talous. Minna Nalbantoglu. 6.11.2018a. https://www.hs.fi/talous/art-2000005889274.html?fbclid=IwAR3AF7epluMdXpWE7jiBVE_tqdNRUOZ7VHwfaiROE2JR_69pnTALZ22YJS8

Helsingin Sanomat. Suuryhtiö puuttuu peliaddiktioon Kiinassa. Lasten ja nuorten käyttämää aikaa pelaamiseen aiotaan rajoittaa tuntuvasti (toim.) Tuomas Peltomäki. Talous. 7.11.2018b. Viikko 45. No 301 (42991), s.A28.

Flinkkilä & Tastula. Somepioneerin lapsilla ei ole älypuhelimia – “Kun tietää miten makkara tehdään, ei halua syödä sitä”. 27.10.2018. https://areena.yle.fi/1-4219305?fbclid=IwAR27RSmuefSwjOMHpmyfNTpTjvWxTG9Z5tUSEmDoJFJlyZ6AOf-UDzAw_U0

Potilaan lääkärilehti. Liiallisella ruutuajalla on yhteys leikki-ikäisen psykososiaalisiin vaikeuksiin. Nina Kaseva. 30.10.2018. http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/liiallisella-ruutuajalla-on-yhteys-leikki-ikaisen-psykososiaalisiin-vaikeuksiin/?fbclid=IwAR1V-QeFFzeXNSIm1dEAQx1-1QWgGYi-YPanwQpM6yuEfNps-GX1xau6NaQ

The New York Times. The Digital Gap Between Rich and Poor Kids Is Not What We Expected (toim.)  Nellie Bowles. 26.10.2018.https://www.nytimes.com/2018/10/26/style/digital-divide-screens-schools.html?fbclid=IwAR1vXrMDzAx4N1TpXi4J7wBggI4V5HAOyajllp-rtJb_5wERwAShjOdZppc

Yle Areena. Sosiaalisen median pioneeri Jyri Engeström: rajoittakaa lastenne ruutuaikaa. Riina Malhotra. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/29/sosiaalisen-median-pioneeri-jyri-engestrom-rajoittakaa-lastenne-ruutuaikaa?fbclid=IwAR1ME988yXa2IxnMFYaQB-YJgaSPZYDbNxNmDPpCC_Ed4G-jlTFS2fttmVc 29.2.2016.

Mainokset

Miten muuttaa valtataistelu yhteiseksi rintamaksi?

Kuvitellaanpa aluksi, että vaikea tilanne tulee eteen vaikka ruokapöydässä. Ota tilanne haltuun rauhallisesti: ”Jos et pidä ruuasta, sinun ei tarvitse huutaa, heitellä sitä tai lyödä minua, vaan muistaa sopimuksemme!” ja sitten voit muistuttaa lasta: ”Muistatko, että keksit itse ratkaisun tähän asiaan, mikä se olikaan?” Näin käännät tilanteen myönteiseen ja rangaistusta ei tarvita. Tämä edellyttää tietysti, että tällaisesta asiasta on jo sovittu ja malli on etukäteen annettu, miten kuuluu toimia.

Lapset täytyy opettaa kestämään tietynlaista syyllisyydentunnetta ja häpeää teoistaan, jotta he ottavat vastuuta niistä, toteaa Keltikangas-Järvinen (1999.)  Mielestäni on silti oltava tarkkana ja tunnettava lapsi yksilöllisesti (hänen taustansa ja luonteensa), koska joku lapsi voi kantaa syyllisyyden taakkaa pitkäänkin. Joku voi kokea häpeää herkemmin. Samoin mielestäni on pettymyksen sietokyvyn kanssa. Jos joku sivullinen ajattelee, että kyllä tuonkin lapsen olisi opittava enemmän pettymyksen sietokykyä, niin lapsi voi olla joutunut kestämään jo liikaakin pettymyksiä pienen ikänsä aikana. Tästä syystä pidän tärkeänä, että kasvatuksessa tunnistetaan lapsi yksilöllisenä kehittyvänä yksilönä, eikä heitä voi kasvattaa massana samalla tavalla.

Nöyryyttäminen ja lapsen häpäisy ovat sen sijaan keinoja, joita ei milloinkaan saa kasvatuksessa käyttää. On tärkeää huomioida, miten tunnetaitoja opetetaan kotona. Huonouden tunnetta ei tarvitse paisutella, lasta ei saa nolata tai häpäistä, eikä todellakaan nöyryyttää. Sen sijaan on hyvä opetella helpottamaan lapsen tunnetta siitä, että hän jälleen epäonnistui jossakin. Hän oppii hillitsemään itsensä, jos häneen suhtaudutaan oikealla tavalla, esimerkiksi tähän tapaan: ”Olen nähnyt, kun olet selvinnyt tällaisista tilanteista aiemminkin!” tai ”Tänään sattui huono päivä, tämä ei ole maailmanloppu!”

Jotkut lapset kestävät erilaisia tunnetiloja muita lapsia paremmin, jotkut ovat herkkänahkaisempia, joten nämä seuraavat ohjeet ovat lähinnä lapselle tai nuorelle joka kieltäytyy tottelemasta, mutta on samalla erityisen herkkätunteinen.

Huomioi kenen kanssa taistelet

Jos huomaat joutuvasi jälleen valtataisteluun ja taistelupukarinasi on herkkä lapsi tai nuori, älä jätä puuttumatta asiaan vain siksi, etteikö tämä kestäisi tunteita. Hän kyllä kestää, mutta hän tarvitsee tukea ja kannattelua niissä muita enemmän. Voit kysyä: ”Tuletko tähän vierelleni istumaan, niin jutellaan yhdessä, mitä oikein tapahtui?”, jolloin lapsen tai nuoren on jo paljon helpompi pyytää apuasi. yritä ymmärtää tilanne lapsen tai nuoren silmin. Ylirasittuneena tai kiukunpuuskassa hän ei osaa rauhoittua, eikä näe ulospääsyreittiä ilman apuasi. (ks. Aron 2002.) Siksi juuri sinun vastaantuleminen on erityisen tärkeää ja sinun tulisi tehdä se oikealla tavalla.

Puhukaa vaikeasta tilanteesta vasta sitten, kun pahin on ohi. Miettikää yhdessä joitakin selviytymiskeinoja. Anna lapsen tuntea itsensä tasavertaiseksi keskustelukumppaniksi silloin, kun kyse on hänen tilanteiden hallintatavoistaan ja ylpeydestään. Osoitat kypsää suhtautumista, kun et käytä auktoriteettiasi väärin.

Pidä huoli, että lapsi tai nuori ymmärtää myös sen, että hänellä ei ole osaa eikä arpaa tilanteeseen.  Muista, ettei lapsi tai nuori välttämättä  keksi itse ratkaisuja. Kun annat lapselle tai nuorelle tasavertaisen mahdollisuuden osallistua neuvotteluun, hän arvostaa johdonmukaista tapaasi puuttua asioihin ja saattaa keksiä itse hyvän ratkaisun tilanteeseen. Näin voit auttaa lasta valitsemaan myönteisen toimintatavan ilman rangaistuksia.

Kehu hyvästä asenteesta

Kun katselin Suunsoittoa ja lisää haleja -dokumenttia, havahduin kasvatuskeinoihin, jotka ovat suoraan yhteydessä lapsen tai nuoren käytökseen. Jos lapsi tai nuori käyttäytyy hyvällä asenteella, ja hän pääsee esimerkiksi toteuttamaan esimerkiksi jonkin kivan projektin, joka on hänelle tärkeä, se lisää motivaatiota. Jos esimerkiksi oppiminen tai opiskelu tuntuu lapsesta tai nuorelta työläältä, on tärkeää yrittää kehittää hänen asennettaan myönteiseen suuntaan. Voit esimerkiksi kehua, kun lapsi tai nuori ehdottaa läksyjen tekemiseen uutta ideaa: ”Minusta tämä oli hyvä ajatus, voimme kokeilla sitä heti!” Näin kukin voi soveltaa tätä eri tavoin lapsen ja nuoren kiinnostuksen tai ideoiden mukaan.

Mallioppimisella on merkitystä – sinä olet malli

Mallioppiminen auttaa paljon, mutta sitä ei aina osata hyödyntää riittävästi. Se, miten tunnetaitoja opitaan kotona, tapahtuu pitkälti sen mallin mukaan, mitä lapsi tai nuori kotoa saa. Muista siis näyttää mallia, kun riitelet, sillä lapsi tai nuori tekee luultavasti samalla tavalla. Monet tunnetaidot opitaan vanhemmilta.

Jos koulutyö sujuu tahmeasti, sattumanvaraisesti esitetyt malliesimerkit eivät riitä.  Vanhempien on näytettävä toistuvasti mallia, miten läksyt voisi tehdä. Voisiko asioita myös oppia uudella tavalla esimerkiksi havainnollistamalla asioita? Biologiassa voisi auttaa luontoon lähteminen, myös kemiaa ja fysiikkaa voisi yrittää havainnollistaa samoin matematiikkaa. Eri aistikanavien kautta oppiminen auttaa lasta. Silloin on mietittävä juuri omaa lasta tai nuorta, koska heillä on omat kiinnostuksen kohteensa ja motivaationsa. Jos lapsi tai nuori ei osaa kiinnostua läksyistä lainkaan, vanhempien on varmistettava, onko hänelle kunnolla selvitetty, mitä häneltä odotetaan. Läksy tai projekti voi tuntua liian haastavalta, jolloin lapsi tai nuori lannistuu läksypinon alle. (ks. Aamulehti 2017.)

Mallioppimisella voidaan myös vähentää lapsen pelkoja ja aggressiivista käyttäytymistä. Joka kerran, kun lapsi tai nuori tekee jotain oikein, häntä on kiitettävä, jotta hän saa mallin hyvästä käytöksestään. Huono käytös kannattaa jättää huomioimatta. Jos lapsi tai nuori saa siitä haluamaansa huomiota tai rehvastelun aiheen, se loitontaa hänet jälleen yhteisestä tavoitteesta. Lapset ja nuoret samaistuvat helposti samanikäisiin malleihin, joten siksi he matkivat helposti toisiaan. Tarjoile myönteisiä käyttäytymisvaihtoehtoja, joista lapsi voi ottaa mallia., 

Lapsille tai nuorille voi myös näyttää elokuvan tai kertoa jonkin tarinan tai tositilanteen ja kysyä heiltä, millaisia käyttäytymisvaihtoehtoja he siitä löytävät. Tärkeintä on, että lapset ja nuoret saavat yhdessä harjoitella ja ymmärtävät, mitä heille opetetaan.

Joitakin vinkkejä:

Sammuttamismenetelmää voidaan käyttää kielteisen käytöksen apuna: lapsi ei saa mitään vahvistusta, mitä on tavanomaisesti saanut. Hän jää täysin ilman huomiota. Tärkeintä on tietää, miten lapsen käyttäytymistä on aiemmin vahvistettu. Kodin ja koulun sammutustekniikan on oltava saumatonta yhteistyötä.(ks. Keltikangas-Järvinen 1999.)

Ärsyketilanteen muuttaminen: tilannetta ja olosuhteita muutetaan niin, että häiriökäytös ei ole mahdollinen. Näin saadaan kierre katkaistua ja huomio muulle toiminnalle. Aikuisen rauhallisuus auttaa. Aikuisen ei kannattaisi vastata huutamiseen huutamalla tai raivoon raivolla. Tunnekuohun takia lasta ei voida eristää yksin, koska hän on kyvytön kontrolloimaan itseään, eikä ole välttämättä riittävän vanha ymmärtämään tekojensa seurauksia yksin. (ks. Keltikangas-Järvinen 1999.)

Rauhoittumispaikka: joskus se voi olla lapsen toivoma ratkaisu, että hän saa rauhoittua menetettyään malttinsa. Se voi auttaa rauhoittumaan, jos pääsee tilanteesta pois. (ks. Keltikangas-Järvinen 1999.)

Lopuksi

Vaikeat tilanteet kannattaa selittää lapselle tai nuorelle. Hän ymmärtää ne paremmin, kun kerrot jonkin esimerkkitapauksen ja miten siitä voi selviytyä. Hän ymmärtää, miten hänen tulee toimia seuraavalla kerralla esimerkiksi tyyliin: ”Jos olet vihainen ja sinun tekee mieli lyödä, voit sanoa sen ääneen, mutta älä kuitenkaan mene lyömään ketään! Silloin vain pahennat tilannetta entisestään.”

Ehdottaisin, että keskustelette yhdessä tästä asiasta silloin, kun tilanne on rauhallinen ja lapsi kuuntelee sinua. Kysy lapselta tähän tapaan: ”Mitä voisit tehdä, jos suutut tai tapahtuisi jotain kurjaa ja sinun tekisi mieli lyödä jotakuta? Jos läksyt eivät kiinnosta, voisit kysyä vaikkapa: “Millaisia keinoja keksisit läksyjen tekemiseen?” Näin lapsi tai nuori saa säilyttää kasvonsa ja löytää itsestään sankarin eli keksiä itse keinot ja oivaltaa itse. Kun hän saa tätä kautta myönteisen kokemuksen ja onnistumisen tunteen, se kohottaa myös hänen itsetuntoaan ja turhautuminen keinojen puutteeseen vähenee. Näin lapsi tai nuori alkaa taas vähitellen uskoa itseensä ja osaamiseensa sekä siihen, ettei hänen tarvitsekaan enää tuntea itseään pelkäksi nollaksi. Samalla teidän yhteinen rintamanne vahvistuu eli olette samalla puolella, mikä lisää yhteisymmärrystä ja luottamusta.

Lähteet:

Aamulehti. 15.10.2017 https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/koulupsykologi-tasta-puhutaan-vahan-tunnetaidot-hallitseva-lapsi-myos-oppii-nain-11-vuotias-lari-tyyntyy-200442550/

Aron. N. Elaine. Erityisherkkä lapsi. 2002.

Keltikangas-Järvinen, L. 1999. Aggressiivinen lapsi. Miten ohjata lapsen persoonallisuuden kehitystä. Helsinki: Otava.

Lundán, Arja & Suoninen, Eero. 2006. Haasteellisen lapsen kohtaaminen. Kasvatus 37 (5). 453-462.

Yle TV2. 2017. Suunsoittoa ja lisää haleja. DR, Danmark. http://areena.yle.fi/1-4018895

Tunteiden kannattelua – Mitä se käytännössä tarkoittaa?

Tuntuuko sinusta, että lietsot usein lapsen ärtymystä, lisäät nuoren turhautumista tai et osaa tyynnyttää lapsen tunteita? Sellaista lapsiperheen elämä voi välillä olla. Tilanne ja tunteet lapsiperheessä voivat muuttua nopeasti, mutta tärkeintä on saada tunneilmapiiri  kiireisestä tai huolestuneesta turvalliseksi, rauhalliseksi tai levolliseksi. Miten se oikein tapahtuu, siitä seuraavaksi enemmän.

Esa Saarisen ajatus on hyvä pitää mielessä: ”Mitä tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle?”. Tämä Saarisen ajatus tuli mieleeni Maaret Kallion (2017) luennolta, jossa hän kertoi kohdatuksi tulemisen tärkeydestä. Meidän aikuisten on hyvä ajatella sitä, että mitä tuon tilanteeseen itseni mukana. Kuten Maaret Kallio totesi, kanssasäätelyllä kehittyy lapsen itsesäätely, luottamus toisiin ja itseen.

Ylivirittyneisyys

Kallion ajatuksia lainaten korostankin, että tunnetilaa rauhoittamalla saadaan muutoksia aikaan. Jos mieli myrskyää, se on ensin tyynnytettävä. Jos laiva on joutunut myrskyn kouriin, sen on vaikea seilata. Kun mieli tyyntyy, se on valmis ottamaan ohjeita tai toisenlaisia tunteita vastaan. Tätä on korostanut myös Raisa Cacciatore luennoillaan. Olen samaa mieltä Maaret Kallion ja Raisa Cacciatoren kanssa, että ylivirittynyt mieli voi hankaloittaa tilannetta. Silloin lapsi tai nuori ei pysty käsittelemään tunteitaan, joten hänelle on vaikea puhua. Hän ei kuuntele, vaan hän joutuu raivon valtaan, paiskoo ovia perässään tai huutaa vain päälle.

Sinusta voi tuntua siltä, että vain lietsot vihaa ja suuttumusta, vaikket tarkoittaisi sitä. Olet ehkä vain kiireinen ja lapsi kokee, että tilanne on syyttävä. Kaikki, mitä sanot, tulkitaan väärin. Tältä sinustakin voi tuntua. Lapsi tai nuori kokee silti olevansa altavastaajana, joten voit kuvitella, miten vaikeaa hänellä on. Kun lapsi kokee tulevansa oikealla tavalla kohdatuksi ja tunteet jaetuksi, tilanne helpottuu. Kyky rauhoittua perustuu rauhoittavan toisen läsnäoloon, kuten esimerkiksi Hengitysterapeutin työkirjassa kerrotaan (Martin & Seppä 2014, 30).

Rauhoittelutaidot

Tämä ei kuitenkaan aina ole kovin helppoa, joten älä syyttele itseäsi osaamattomuudestasi, vaan opettele näitä taitoja joka kerta, kun tilanne on päällä. Se ei ole monelle muullekaan helppoa, ei edes kasvatusalan ammattilaisille.

Sisäinen rauhoittelutaito opitaan jo varhaislapsuudessa, jos lapsi on saanut tuntea olonsa rauhalliseksi äidin, isän tai muun hoitajan avulla. Kun on ollut jokin hätä, on heti lohdutettu ja tyynnytelty. Oikein ajoitettu, sopiva rauhoituskeino saa lapsen rauhoittumaan ja samalla hän oppii itse, miten voi rauhoittaa olonsa. Siitä kehittyy sisäisen rauhoittamisen kyky ja muistot aktivoituvat niiltä ajoilta, jolloin on saatettu sanoa: ”Ei ole mitään hätää, kaikki on hyvin.” (Martin & Seppä 2014.)

Tunnetaajuuteen virittäytyminen

Jos lapsi kuitenkin kiihtyy ja mustat pilvet kasaantuvat teidän molempien ylle, on pohdittava tilannetta eri näkökulmista. Oleellista on, että vanhemmat ja kasvattajat ovat aidosti läsnä ja hyväksyvät lapsen pelon, uhman, vihan, turhautumisen tai hädän, eivätkä ohita sitä tunnetta (mikä se sitten onkaan) tai vähättele tunnetta. Muutoin lapsi voi stressaantua tai tuntea olonsa ahdistuneeksi tai jollain tavalla avuttomaksi. Lapsen ja nuoren olotilaan on virittäydyttävä, jotta tietää, mistä on kyse. Hänen tunteilleen on annettava tilaa. Ne on sallitulla tavalla saatava tuoda esille ja niistä on voitava puhua, kun on oikea hetki.

Mielestäni lapset ja nuoret tarvitsevat yksilöllistä kohtaamista, siten että myös ne kohtaamisen ja jakamisen tavat ovat erilaisia tilanteesta ja lapsesta riippuen. Joku haluaa tulla lähelle ja olla hiljaa, toinen haluaa eristäytyä omaan huoneeseensa ja rauhoittua musiikin avulla, kolmas kaataa kerralla tunteensa kuin saavista, toisen on vaikea kertoa tunteistaan ja jakaa niitä.

Lapset tarvitsevat tukea päästäkseen tasapainoiseen olotilaan, mutta aikuisen tuki aktivoituu myöhemmin muistoina, jolloin hän ei kasvaessaan enää tarvitse niin paljon ulkopuolisen (aikuisen) tukea kuin aiemmin. Tietenkin on tilanteita, joissa tarvitaan joku, joka kuuntelee ja ymmärtää.

Erityisesti teini-iässä asiat voivat tuntua mutkikkailta ja nuori saattaa tuntea, että häntä syyllistetään. Se ei tarkoita, etteikö hänellä olisi kykyä tasapainoon, mutta hän tarvitsee vielä tukea aikuiselta. Monenlaiset tilanteet voivat saada aikuisenkin yliviriämisen tai ahdistuksen aikaan, mutta useimmiten aikuinen pääsee tunteesta eroon ja tasapainoon.  Mikäli sisäinen keino rauhoittua puuttuu kokonaan, eikä ihminen ole saanut tukea, tilanne voi pahimmillaan ilmetä esimerkiksi ahdistus- tai paniikkikohtauksena aikuisella. (ks. Martin & Seppä 2014, 30-31.)

Mukava mielikuva voi auttaa

Luin hiljattain lehdestä, että hammaslääkäripelko voi kasvaa niin suureksi, että se aiheuttaa ahdistusta. Joku hammaslääkäri oli keksinyt keinon pukeutua pinkkiin ja saada siten, potilaan mielikuva rauhoitettua siten, että hän pystyy kertomaan, miten ja missä järjestyksessä toimenpide etenee. Pelkopotilaiden kanssa toimimisesta kerrottiin kyseisessä lehtiartikkelissa enemmän, mutta tässä en mene syvemmälle siihen, vaan lasten ja nuorten kanssa toimimiseen. Samaan tapaan kannattaa yrittää muodostaa pelottavasta tilanteesta tai asiasta yhdessä lapsen kanssa mukava mielikuva ja kertoa, miten pelottava tilanne tai asia etenee, kuten hammaslääkärikin kertoi tekevänsä.

Mikäli lapsi tai nuori on ahdistunut tai peloissaan, hän ei välttämättä osaa sanoittaa tunnettaan. Lapsen leikkitaidot ovat saattaneet hukkua selviytymisen taitojen alle. Jos lapsi vaikuttaa haavoittuvalta ja avuttomalta, hän tuntee olevansa riippuvainen muista. Hän tarvitsee aikuista, joka auttaisi luottamaan tilanteeseen ja muihin ihmisiin sekä siihen, että asiat järjestyvät. Tässä voidaan tarvita aikuiselta erityisesti leikkisyyttä, avoimuutta, innostuvuutta ja erityisesti läsnäoloa. Joskus asioita on hyvä ihmetellä yhdessä. Näin lapsi saa esittää kysymyksiä, joihin voidaan yhdessä etsiä vastauksia.

Jos lapsi tarvitsee apua uskallukseen, se voi näkyä uskalluksen puutteena hänen toiminnassaan. Jos hän on iloton, hän ei osaa iloita mukavista asioista. Siinä tapauksessa hän todennäköisesti tarvitsee osakseen leikkisyyttä ja innostavuutta. Jos lapsi ei osaa toimia spontaanisti, hän tarvitsee apua spontaanisuuteen. Hän ei vain osaa kertoa näistä itse, eikä ehkä tiedosta näitä. Sen vuoksi aikuisen on nähtävä esimerkiksi tietyt toiminnat, jotka auttavat ymmärtämään lasta.

Liian isoja asioita yksin hallittaviksi

Mikäli lapsi on tunteiltaan kivettynyt tai jäätynyt, tunteet ovat voineet olla liian voimakkaita hallittaviksi yksin. Lapsi saattaa jossain tilanteissa suojautua ahdistavilta tunteilta esimerkiksi sairastelemalla, ulkoapäin ohjautumalla, kontrolloivasti tai suorittamalla. Nämä voivat olla merkkejä ahdistuksen tunteista, mutta aina ne eivät sitä tarkoita.

Jos vanhempi on tyytymätön, vaativa tai rankaiseva lapsen mielestä, lapsi ei välttämättä osaa ilmaista pelkojaan hänelle. Hän tarvitsee vaativuuden sijasta levollista, tunteita kannattelevampaa otetta. Näin hän saa rauhassa kasvaa ja ylittää itselleen haastavia kipukohtia. Jos koet toimineesi jossain tilanteissa turhan vaativasti tai rankaisevasti, pyri seuraavilla kerroilla toimimaan toisin. Silloin siitä ei tule piintynyt toimintatapa, vaan voit reagoida jatkossa eri tavalla.

Oletko tullut ajatelleeksi, että ensimmäiset kehitysaskeleet näkyvät silloin, kun lapsi uskaltaa testata rajoja ja lakkaa yrittämästä miellyttää vanhempiaan. Rajanvetosanastoa voi myös opettaa lapselleen, sellaisia ovat: ”Ei, en halua!” tai ”En jaksa!” Näitä voidaan opettaa myös päiväkodissa ja koulussa. Yhtä lailla meidän vanhempien kuin kasvatusalan ammattilaisten olisi välillä hyvä pysähtyä tämän asian äärelle: ”Kannustanko vai motkotanko?”, ”Vaadinko liikaa? Millaisia rangaistuskeinoja käytän, voisinko muuttaa niitä toisenlaisiksi?” Näin lapsi huomaa, että hän saa ja hänellä on lupa onnistua ja epäonnistua, ilman että se määrittelee häntä, millainen lapsi tai oppilas hän on. Se on lapselle helpottava tunne, kun hän huomaa, että saa tehdä virheitä ja epäonnistua turvallisessa oppimisympäristössä. Hän saa tehdä omat ratkaisunsa ja oppia niistä (tietysti turvallisissa rajoissa).

Lopuksi

Jollekin lapselle esimerkiksi ulkoläksyn opettelu käy tuosta vain, toiselle se voi tuottaa kohtuutonta pelkoa, ahdistusta ja turhautumista. Kotona tai koulussa ei saisi olla turvatonta opetella uusia taitoja. Silloin lapsi ei pysty keskittymään oppimiseen, vaan pelkoonsa (tunteeseensa). Pänttäämisestä siirrytään vähitellen toiminnallisiin tapoihin. Pelkät arvosanat eivät tulevaisuuden koulussa enää määrittele oppilasta.

Vanhan ajan koulussa ulkoläksyn opettelu saattaa tuoda joillekin pelkotilat mieleen vielä vaikkapa vanhainkodissa kouluaikaa muistellessa. Joku muistelee aikoja, jolloin karttakeppi merkitsi kipua ja pelkoa. Seuraavat sukupolvetkin saattoivat tuntea nöyryytystä. On ilo seurata koulumaailmaa, jossa oppimisen iloa on yhä enemmän havaittavissa erilaisten esitysten (esim. näytelmien, konserttien) tapahtumien (esim. liikuntatapahtuma) tai projektien muodossa. Mielestäni on hienoa, että koulu on menossa koko ajan parempaan suuntaan. Suorituskeskeisestä suoritustavasta ollaan pyrkimässä pois.

Lähteet:

Martin, Minna & Seppä, Maila. 2014. Hengitysterapeutin työkirja. Mediapinta. 3. painos.

Maaret Kallion luento Educa-messuilla. 28.1.2017. Lujasti lempeä opettaja. http://www.oaj.fi/cs/oaj/Uutiset?&contentID=1408918519591&page_name=Maaret+Kallio+Vuorovaikutus+on+opettajan+tyon+perusta

MTV. Kotimaa. Uutiset. 27.5.2017. http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/moni-ala-aste-hylannyt-numerotodistukset-muutos-jakaa-vanhempia-huoltajat-ovat-ottaneet-yhteytta/6448484#.WSj9GdKzdyt.twitter

Lapsi kuin varoitusmerkki

Onko lapsesi kuin kaukaa erottuva varoitusmerkki? Jotkut lapset kaipaavat kipeästi apua, mutta eivät osaa pyytää sitä oikealla tavalla. Joitain lapsia on taas muiden lasten varottava, koska heidän käytöksensä vaikuttaa ennalta arvaamattomalta tai aggressiiviselta. Silloin heitä voisi kutsua vaikkapa käveleviksi varoitusmerkeiksi.

Jotkut lapset eivät opi ennakoimaan vaaratilanteita, vaan osuvat suin päin juuri sellaiseen tilanteeseen, jossa aina sattuu ja tapahtuu. Heillä on taipumus satuttaa itseään kykenemättä käyttämään aiempaa tietoa hyväkseen. Tämä saattaisi selittää sen, miksi jotkut ottavat hitaammin kieltoja ja käskyjä vastaan tai miksi jotkut eivät opi kokemuksistaan.

Vuorovaikutus on monimutkainen asia ja yleensä lapsen kehitykselle ratkaisevan merkityksellinen (ks. Keltikangas-Järvinen 1999.) Joskus lapsi tai nuori tarvitsee enemmän aikuisen apua, jotta hän pääsee vaikean tilanteen yli tai oppii uusia keinoja.

Häiriön syy on kuitenkin tunnistettava, mikään muu ei auta. Tanskalainen lasten- ja nuortenpsykiatri Sören Herzt on todennut, että lapsen ja nuoren häiriökäytös on aina kutsu meille aikuisille. Se on lapsen tai nuoren ainoa keino saada apua! Väkivaltainen käytös ei ole synnynnäistä, vaan keino saavuttaa jotain. Siihen turvautuu lapsi tai nuori, jolta muut keinot ovat loppuneet, kuten myös professori Keltikangas-Järvinen korostaa.

Erilaiset vaikeudet ovat joskus pulmallisia tunnistettavia, varsinkin jos ne ovat jatkuneet pitkään ja aiheuttaneet kielteisyyden kehän, josta lapsen on vaikea päästä pois. Meidän aikuisten on autettava lapsi tai nuori ulos noidankehästä ja mieluiten puututtava asiaan heti.

Aluksi on mietittävä sitä, mikä on vaikeuksia ylläpitävä tekijä. Sitten on pohdittava, miten asiaan voidaan puuttua ja milloin sekä kenen kanssa (yhteistyötahot). Nämä ovat ne kysymykset, joihin on löydettävä vastaus mahdollisimman ripeästi. On nimittäin selvää, että toimintavaikeudet vain vahvistuvat entisestään, jos lapsi tai nuori joutuu yhä uudelleen epäonnistumisiin esimerkiksi poikkeavan käytöksensä vuoksi. Vaikeus voi liittyä esimerkiksi siihen, miten lapsi reagoi epäonnistumisen tai pettymyksen tunteisiin. Jos nämä epäonnistumiset kasautuvat, niin kuorma vain kasvaa lapsen päälle. Silloin se tuntuu liian raskaalta ja hän lannistuu.

Nyt on siis aika vaihtaa näkökulmaa ja toimittava uudella tavalla. Tilanne jää muutoin helposti päälle jo päiväkodissa ja se toistuu samanlaisena päivästä ja viikosta toiseen, jos emme toimi uudella tavalla. On käsiteltävä tilanteet ja tunteet, jotta päästään kiinni asian ytimeen.

Tämä vaatii salapoliisin työtä, jotta lapsen aggressiivinen toimintatapa ei jatkuisi pidempään. Ensin on siis selvitettävä, mikä päiväkodissa tai koulussa on johtanut tilanteeseen ja mistä lapsen käytös mahtaa johtua. Vanhaa toimintamallia on helpompi muuttaa yhteistyössä päiväkodin henkilökunnan tai koulun opettajan kanssa, jos lapselle tai oppilaalle tarjotaan tilalle uusia keinoja vaikeisiin tilanteisiin. Esimerkkinä voisi olla vaikka, että jos lapsi ei kuuntele, on tarjottava korvatulppia. Jos lapsi lyö, on tuotava tyyny, jota hän saa hakata.

Kuten Keltikangas-Järvinen (1999) kirjoittaa, häiriökäyttäytymistä ei voida vähentää vain jonkin harrastuksen avulla. Tällä hän tarkoittaa sitä, että esimerkiksi aggressiivinen käytös ei välttämättä lievene kiivastahtista jääkiekkoa harrastamalla.

Olen samoilla linjoilla Keltikangas-Järvisen kanssa, että ensin on selvitettävä häiriön syy ja löydettävä psyykkinen tasapaino. Pahimmillaan aggressiivisuuden käyttö voi vain lisääntyä pelitilanteissa, kun niissä kiihdytään ja se voi johtaa uusiin ongelmiin. Tunnetaitoihin on keskityttävä eri tavoin, riippuen mitä taitoja lapselta tai nuorelta puuttuu. Kiihtymys vain lisää aggressiivisuutta, joten lapsen on opittava hillitsemään käyttäytymistään itselleen sopivalla tavalla. Lapsen tai nuoren tulisi hahmottaa kokonaistilanne ja tehtävä arvio sen mukaan, minkälaisen ratkaisun hän milloinkin tekee. Entäpä, jos hänellä ei ole muuta ratkaisua kuin esimerkiksi lyöminen tai räyhääminen? Hänelle on tarjottava muita ratkaisuja.

Jos ihminen kokee, että jokaiseen ärsykkeeseen on reagoitava ja vieläpä aggressiivisesti, pelkästään aggressiivisen käytöksen syyn löytyminen ei vielä ratkaise tilannetta, eikä se tee reagointia hyväksyttävämmäksi. Syyn löytyminen saattaa tehdä asian ymmärrettävämmäksi, mutta ei hyväksyttäväksi. Vanhempien on siis painotettava tätä, jotta aggressiivisen käyttäytymisen kehä saadaan katkaistua. (ks. Keltikangas-Järvinen 1999.)

Vakavin seuraus lapsen sosiaalisen kehityksen häiriintymisestä voi Liisa Keltikangas-Järvisen (1999) mukaan olla narsismin häiriö. Se on Keltikangas-Järvisen mukaan itsetunnon ja ihmissuhteiden häiriö. Narsistinen vaihe kuuluu lapsen kehitykseen, jolloin hän kokee olevansa kaikkivoipainen, mutta tämän vaiheen myötä mielikuvat minästä muuttuvat terveeksi itsetunnoksi, itseluottamukseksi ja itsearvostukseksi. Itsetunnon häiriö voi näkyä myöhemmin lievemmin tai voimakkaammin erilaisina aggressiivisuuden muotoina.

Nyt on muistettava, että jokainen kielteisellä tavalla käyttäytyvä lapsi tai nuori ei ole narsistinen, eikä kyse ole välttämättä narsistisesta häiriöstä, vaan kyse voi olla vaikkapa virheellisestä oppimisesta tai puutteellisista tunnetaidoista, joita pitää vielä treenata. Ennen kuin leimaamme lapsia tai nuoria joksikin (olipa tuo leima sitten narsistin, häirikön tai mikä muu tahansa), on opittava katsomaan yksilöllisen tilanteen taakse. Mikä siellä oikein kiikastaa? On saatava lapsi puhumaan tunteistaan ja opetettava oikeat tavat, miten missäkin tilanteessa voi toimia.

Tällaiselle lapselle tai oppilaalle, joka tottuu saamaan huomion pelkästään kielteisessä valossa, tilanne on edennyt siihen pisteeseen, ettei oikeastaan mikään enää tunnu tehoavan. Kielteisyyden ketjua on silloin vaikea katkaista. Selvitä ensin, mikä kielteisyyden tai huomionkipeyden taustalla piilee. Vaarana nimittäin on, että negatiivinen kierre vain jatkuu. Olennaistahan on, että hän saa kielteisillä teoillaan huomiota tai ihailua osakseen, joten tähän on saatava piste.

Jos muut edelleen nostavat kielteisesti toimivan lapsen tai nuoren jalustalle, hän kyllä määrää tahdin jatkossakin ja saattaa esimerkiksi koulussa tehdä koko luokan työrauhan mahdottomaksi. Hän säätelee omalla käyttäytymisellään kaikkien muidenkin käyttäytymistä ja saattaa usein välttää rangaistukset, koska opettajan on vaikea löytää sellaisia rangaistuksia, joilla hän ei voisi rehvastella.

Vanhempien kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, miten lapsi kykenee ottamaan muita huomioon, kestääkö hän minkäänlaista itseään koskevaa arvostelua tai leikkiä (huumoria) vai saako pienikin arvostelu lapsen menettämään malttinsa. Näitä taitoja voi opettaa ja kehittää kotona esimerkiksi erilaisissa peleissä ja leikeissä eri ikävaiheissa.

Meidän vanhempien onkin pysyteltävä valppaina lapsemme kehittyessä. Lapset ja tilanteet ovat aina yksilöllisiä. Yksiselitteisiä ratkaisuja ei aina löydy, mutta seuraavat asiat kannattaa kuitenkin huomioida:

  • Havainnoi ja varmista, kykeneekö lapsi yhteisleikkiin. Jos lapsi ei koskaan kykene selvittelemään ristiriitatilanteita tai vierittää riitojen syyt aina toisten niskoille, kannattaa tukea niitä taitoja ja olla tarvittaessa auttamassa niissä tilanteissa.
  • Tarjoa riittävästi myönteisiä onnistumisen kokemuksia, jotta lapsi ei hae huomiota kielteisen toiminnan kautta.
  • Jos lapsen on saatava olla huomion keskipisteenä, eikä hän ei halua sulautua joukkoon, kannatta tarjota jokin harrastus, kuten näytelmäkerho, jossa hän saa nauttia esillä olosta.
  • Jos vanhempana havaitset, että lapsi on valmis melkein mihin tahansa, kuten heittäytymään luokan pelleksi saadakseen jatkuvaa huomiota, se tarkoittaa, että hänen olisi saatava huomiota muulla tavoin esimerkiksi kotona.
  • Jos havaitset, että lapsi on valmis vaikka ostamaan ympärilleen kannustusjoukkoa ja ystäviä, kerro lapselle, että näin ei toimita, ja opeta toimimaan oikealla tavalla. Palkitse oikein toimimisesta.
  • Jos havaitset, etteivät päiväkodin tai koulun käyttämät keinot, kuten rasti päiväkodin merkinnöissä tai merkintä sähköisessä viestintävälineessä, ei ole riittävän konkreettista, puutu asiaan toisella tavalla. Miettikää yhdessä sopiva keino päiväkodin tai koulun kanssa, jolloin lapsikin on mukana neuvottelussa. Joskus lapsellakin voi olla jokin hyvä ehdotus mielessään, jota kukaan ei vain ole huomannut häneltä kysyä.

Joskus kielteisesti toimiva (esimerkiksi aggressiivisesti tai levottomasti käyttäytyvä) lapsi ei ole sisäistänyt normeja ja sääntöjä, jolloin käy niin, ettei mikään rangaistusmuoto tunnu purevan. Silloin lapsi tarvitsee apua itsesäätelyssä, harkinnassa ja syy-seuraus -suhteissa. Vanhempien kannattaa toimia kotona yhdessä niin, että huomio vähenee kielteisillä tempauksilla, jos lapsi on niihin tottunut. Vanhemmat voivat laatia yhdessä suunnitelman, jota noudattavat hankalissa tilanteissa, sillä nämä tilanteet tulevat yleensä ennalta varoittamatta. Vanhempien kannattaa kertoa opettajalle, että jos jälki-istunnolla saa huomiota, se muuttuukin tälle lapselle palkinnoksi ja rehvastelun aiheeksi. Opettajan, aggressiivisen oppilaan ja tämän vanhempien tulisi etsiä yhdessä keinoja, joilla aggressiivisesti tai levottomasti käyttäytyvä oppilas saisi myönteisesti huomiota osakseen sallituilla teoillaan, eikä ainoastaan kielletyillä tempauksillaan.

On muistettava, että jokaisella lapsella ja nuorella on jokin vahvuus, kyky tai taipumus, jota kannattaa tukea ja vahvistaa myönteisellä tavalla. Silloin kielteinen käytös useimmiten unohtuu ja lapsi kokee olevansa arvokas ja saavansa myönteistä huomiota riittävästi ilman sen kummempia tempauksia.

 

Lähteet:

Keltikangas-Järvinen, L. 1999. Aggressiivinen lapsi. Miten ohjata lapsen persoonallisuuden kehitystä. Helsinki: Otava.

Miten päästä samalle taajuudelle lapsen tai nuoren kanssa?

Aluksi

Kasvatukselliset valintasi ovat merkityksellisiä lapsesi tai nuoresi kannalta. Voit valita oman tapasi kasvattaa, mutta tee jokainen ratkaisusi perustellusti ja johdonmukaisesti lastasi tai nuortasi tukien.

Yksi keino, jota suosittelen lämpimästi on Daniel Hughesin (2006; 2011; 2012) tunnevirittäytyminen. Silloin virittäydytään lapsen tunteisiin, enkä näe tästä olevan kellekään haittaa. Se ei tarkoita, että kun lapsi tai nuori suuttuu, sinäkin suutut. Päinvastoin, aikuisen suuttuminen ei auta lasta tai nuorta! Tunnevirittäytyminen samalle taajuudelle tarkoittaa, että on katsottava, millaiselta tilanne vaikuttaa lapsen tai nuoren silmin. Mikä voi aiheuttaa lapselle tai nuorelle niin suunnatonta raivoa, ahdistusta, masennusta, arkuutta, joka vaikuttaa lapsen käytökseen näin paljon? Miksi lapsi tai nuori koheltaa tai miksei hän hillitse käytöstään toistuvista kielloista huolimatta? Miksi hän pitää käsiään korvillaan, eikä halua kuunnella? Miksi nuori paiskoo ovia tai vetäytyy muiden seurasta omaan huoneeseen?

Älä vähättele tunteita

Jos lapsen tai nuoren viestiä ei tunnisteta, häntä on mahdotonta auttaa. Voit kuitenkin auttaa häntä nimeämään tunteitaan ja kertomaan, mistä tunteet johtuvat. Lapsi ei välttämättä osaa tunnistaa tunteitaan ja silloin ne ottavat vallan lapsesta. Samoin voi olla nuoren kohdalla, koska murrosiässä hormonaalisten muutosten lisäksi on meneillään muita fyysisiä ja psyykkisiä muutoksia. Hän ei osaa toimia selkeästi tunteidensa vallassa. Voit rauhoittaa häntä niin, että kerrot, että sinuakin harmittaisi vastaavassa tilanteessa. Usein lapsen tai nuoren käytöksen syyt juontuvat aiemmista tapahtumista, mutta hän ei osaa yhdistää niitä ärtymykseensä tai pahaan oloonsa. Joskus kyseessä voi olla myös aistiyliherkkälapsi tai -nuori, jolloin on tunnusteltava tilannetta herkemmin. Hän ei välttämättä pysty sietämään jotain tilannetta esimerkiksi kovan melun tai hälyn takia, mutta ei välttämättä osaa tuoda asiaa esille, vaan reagoi siihen jollain muulla tavoin, jota toinen osapuoli ei ymmärrä. Sen vuoksi on aina selvitettävä erikseen, mistä lapsen tai nuoren käytös johtuu, eikä häntä saa leimata tästä syystä poikkeavaksi. Se olisi äärimmäisen loukkaavaa, kun olemme kaikki kehittyviä yksilöitä ja erityisesti murrosiässä herkkänahkaisia.

Jokaisella lapsella on omat varhaiset vaiheensa ja vuorovaikutus sekä ympäristö, joihin asiat voivat kietoutua. Jos lasta pidetään käytösongelmaisena, syyt jäävät piiloon ja selvittämättä ikuisiksi ajoiksi. Pahimmillaan hän alkaa syytellä itseään tai muita. Hän voi tuntea häpeää tai epäonnistumisen tunteita. Kanssakäyminen voi olla ongelmallista, jos lapsi puree tai sylkee. Nuori voi vetäytyä kasaan, eikä pysty kommunikoimaan. Silloin häntä ei saa koskettaa, mutta tästä avautuu sanaton viesti: ”Tarvitsen tukeasi.” Nuori voi nimittäin näyttää piittaamattomalta tai poissaolevalta. Elekieltä on kuitenkin osattava tulkita oikein, jotta lapsen tai nuoren on mahdollista tervehtyä tai löytää sallittuja toimintamalleja. Aina tyynnyttely tai hyssyttely ei auta, vaan joskus tämä suorastaan pahentaa tilannetta.

Tunnevirittäytyminen

Tunnevirittäytyminen tarkoittaa, että on mentävä lapsen tai nuoren tunteeseen mukaan siten, että tunnistaa, mistä on kyse – kuitenkaan ottamatta sitä henkilökohtaisesti niskoillensa. Käytännössä se tarkoittaa, ettei lapsen tai nuoren raivo ole tarkoitettu sinulle, vaan hän etsii sen avulla keinoja päästä sen yli. Siksi onkin lakattava hyssyttelemästä ja annettava lapsen tai nuoren purkaa kiukkuaan luotettavaan henkilöön, joka sinä olet. On pystyttävä sanomaan samalla äänenpainolla kuin kiukkuinen lapsi tai vihainen teini: ”Tilanne on tosi kurja, ymmärrän, että se harmittaa nyt!” Näin et mitätöi tai vähättele toisen tunteita, vaan annat niille tilaa ja niistä voi puhua. Voit myös sanoa ahdistuneelle tai ujolle hänen tunnettaan vastaavalla äänensävyllä: ”Kyllä tämä tilanne on jännittävä, muistan sen omasta lapsuudestani/nuoruudestani.” Joskus lapsi tai nuori ei kaipaa neuvojasi, jolloin ei kannata tuputtaa niitä. Jos et itse kykene samaistumaan tilanteeseen, etkä ole sellaista tunnetta kokenut, osaatko neuvoa? Silloin voit sanoa vaikkapa tähän tyyliin: ”Tämä varmaan jännittää sinua, etkä ole ainoa! Monet pelkäävät juuri tätä asiaa.” Tärkeintä on, että kuuntelet aidosti, etkä kiirehdi pois tai pelästy lapsen tai nuoren tunteita tai reaktioita.

Stressaavat tilanteet

Lapsen tai nuoren tarpeet on kerrankin nostettava esille, muuten hän ei tunne olevansa erityinen ja tärkeä. Jos vähättelet ja sanot: ”Mistä sinä nyt taas tästäkin suutuit!” Silloin lapsi/nuori saattaa kokea, ettet ollenkaan ymmärrä hänen tunteitaan. Näin vain etäännytte toisistanne entistä kauemmaksi. Siksi on parempi pyrkiä lähestymään lasta tai nuorta, jotta tämä oppisi pukemaan sanoiksi häntä stressaavat tilanteet, jotka kuormittavat häntä liikaa. Se voi näkyä erilaisina käytösongelmina tai kapinointina.

Jos lapsi tai nuori saa riittävästi kahdenkeskistä aikaa ja nauttia vanhempiensa seurasta, hän rentoutuu ja alkaa luottaa siihen, että hän on hyväksytty ja häntä arvostetaan. Silloin pulmat aukeavat. Usein käytös muuttuu silminnähden luottavaisemmaksi ja lapsi tai nuori antaa vanhemman lohduttaa häntä sanoin, elein (peukut) tai kosketuksin (halaus, silitys, hartioille taputus) eli hän päästää jollain tavalla vanhemmat taas lähemmäs itseään. Tämä taas antaa vanhemmille kokemuksen, että he ymmärtävät omaa lastaan ja saavat lähestyä tätä. (ks. Niemi-Pynttäri 2014.)

 

Kommunikointi parantaa yhteyttä

Päiväkoti- ja alakouluikäisille voi ostaa tai tehdä itse vaikkapa ns. huolisyöppöjä. Sellaisen voi tehdä myös lapsen kanssa, jos kommunikointi lapsen kanssa on haasteellista. Pehmolelun vetoketjusuuhun voi syöttää kaikki murheensa ja näin tämä huolisyöppö mutustelee ne pois. Äiti ja isä voivat auttaa lasta kirjaamaan huolestuttavan asian tai lapsi voi piirtää sen. Tästä voi löytyä apua kommunikointiin niin pienille kuin vähän isommillekin lapsille. Nuoretkin voivat innostua asiasta, mutta heiltä voi pyytää, että kirjoittavat huolensa kirjeeseen ja jättävät kirjeen vanhemmilleen.

Koululaiset voivat myös jättää stressinsä kirjaten ne paperille ja antaa esimerkiksi tällaiselle huolisyöpölle. Huolet ja murheet eivät aina katoa tuossa tuokiossa, mutta olo voi alkaa kummasti kohentua. Monet opettajat ja psykologit pitävät huolisyöpön työskentelyä hyvänä ratkaisuna lasten kanssa, koska lapset avautuvat sille helpommin. Lapset ja nuoret tarvitsevat sen tunteen, että joku kuuntelee, mitä sanottavaa heillä on. Joillekin puhuminen on vaikeaa, joten heille pitää antaa tilaa ja aikaa muotoilla sanottavansa. Lasten ja nuorten huolia ei saa väheksyä, ohittaa, eikä niille saa naureskella.

Auta lasta tai nuorta kertomaan asioita

Kaikilla lapsilla on joskus pelkoja tai tarpeita. Vanhemmat yrittävät parhaansa mukaan tunnistaa ne ajoissa ja tehdä niille jotain, mutta vaikeinta on saada selville, mistä mikäkin johtuu. Tällaisena hetkenä lapsi voi luottavaisesti tuntea, että vanhemmat kantavat ne. Ongelmat eivät ratkea hetkessä, huolet eivät jää lasten kannettaviksi. Tärkeintä on tietysti rakkaus ja hellyys, jota kukaan toinen ei voi antaa puolestasi lapselle. Nuorta taas auttaa aiempi kokemus siitä, jos välit vanhempiin ovat tiiviit ja luottamukselliset.

Kommunikointi parantaa yhteyttä myös päiväkodissa ja koulussa. Kun lapsesta tai nuoresta ollaan kiinnostuneita aidosti, hän kokee, että vanhemmat ja opettajat ovat hänen tukenaan tarvittaessa. Usein jo pelkästään se, että joku aikuinen tai yksikin opettaja huomioi lapsen tai nuoren, saa hänet tuntemaan olevansa erityinen. Silloin hänestä tuntuu, ettei välittäminen liity vain oppiaineisiin tai opettajan velvollisuuksiin, vaan että opettaja on muutenkin lapsesta kiinnostunut. Tätä monet oppilaat tuntuvat kaipaavan.

Leikkisyys ja ilo ovat tärkeitä elementtejä, jotka kuuluvat arkeen ja yhdessäoloon. Päiväkodissa lapset innostuvat harjoittelemaan uusia taitoja, kun se on leikinomaista. Iloisuutta ja leikkisyyttä kannattaa viljellä paljon kotona. Jos lapsi kokee, että hänelle nauretaan, se ei auta häntä. On eri asia nauraa yhdessä lapsen kanssa kuin lapselle. Ivallisuus ja häpeä eivät auta lasta tai nuorta. Rankaiseminen ja nolaaminen eivät ole ratkaisuja käytösongelmiin, vaan lapsen omat kokemukset ovat muutoinkin jo kohtuuttomat ja aiheuttavat riittävästi hämmennystä. Meidän vanhempien rooli on luultua suurempi, sillä aiemmat häpeäkokemukset ja epäonnistumiset tulevat käsitellyksi turvallisessa ympäristössä vain luotettavien aikuisten kanssa.

 

 

Lähteet:

 

Daniel A. Hughes: Tie traumasta tervehtymiseen. PT-kustannus, 2006.

Daniel A. Hughes: kiintymyskeskeinen vanhemmuus. PT-kustannus, 2011.

Daniel A. Hughes & Jonathan Baylin: Brain-Based Parenting, 2012.

Niemi-Pynttäri, Ulla . 2014. Adoptioperheet 3/2014. Elämää herkin aistein. Adoptioperheet ry:n jäsenlehti.

Siljamäki, Tuija. 2015. Lapsen maailma. Lastensuojelu. Vaietut tarinat. 9.1.2015.http://lapsenmaailma.fi/teemat/lastensuojelu/vaietut-tarinat/

Vallankäyttöä lapsiperheessä

Tilanne on taas päällä! Kaikki lapset kokeilevat rajojaan. Entä saako lapsi mellastaa, miten huvittaa? Entäpä, jos kiistely on jatkuvaa? Taustalla on  aina jokin syy, miksi lapsi toimii niin kuin hän toimii. Syy on vain löydettävä, jotta asiaan voidaan puuttua.

Vanhemman on ymmärrettävä se, että lapset vasta harjoittelevat tunnetaitojaan. On kyse suuttumuksenhallinnan harjoittelusta, johon tarvitaan vanhemman tukea. Vanhemman on ymmärrettävä sekin, ettei lapsi toheloi tai häiriköi tahallaan. Et ehkä usko sitä, mutta lapset olisivat mieluiten kilttejä ja tottelevaisia, jos he voisivat itse valita.

On muistettava, että lapset kyllä osaavat kiihdyttää tunteensa nollasta sataan, mutta eivät osaa rauhoittua tai hillitä tunteitaan. Heillä ei ole vielä tarvittavia taitoja. Ole joustava, pidä mielessä, että olet jälleen se roolimalli ja opeta heille tunteiden hallintaa. Lasten katseet kohdistuvat sinuun ja sinä annat mallin heille, kuinka toimia.

Katsoin juuri TV:stä dokumentin Väkivaltainen lapseni (2.5.2015). Väkivaltaisuudesta kärsivien vanhempien määrä on kasvussa. Dokumentissa selvitettiin väkivaltaisuuden, uhmakkuushäiriön (ODD) ja käyttäytymishäiriöiden syitä sekä etsittiin keinoja lievittää aikuisen ja lapsen välisiä jännitteitä.

Dokumentissa näytettiin kolmen eri perheen arkea ja pulmatilanteita, joissa esimerkiksi eräs poika kertoi saaneensa ainakin ADHD-, Asperger-, ODD- ja käyttäytymishäiriödiagnoosin. Hänet oli erotettu erityiskoulusta huonon käytöksen vuoksi, koska hän oli repinyt toiselta opettajalta silmän verkkokalvon irti ja vääntänyt toiselta opettajalta ranteen sijoiltaan. Kotona taistelut jatkuivat. Tanner tömisi, ja sota alkoi heti aamulla, eikä tulitaukoja tunnettu. Pojan äiti sai pelätä näitä sodanjulistuksia, koska nujakat olivat jatkuvia ja kestivät parikin tuntia kerrallaan. Pukemiseen ja uloslähtöön saattoi mennä reilusti aikaa, koska taistelu jatkui jatkumistaan. Minnekään ei siis ehditty ajoissa, koska aikaa meni riitelyyn.

Lisäksi tämän pojan äidillä oli ilmeisesti pakko-oireinen häiriö (OCD), jota ei aikoinaan diagnosoitu, mutta hän tunnisti silti pakkoajatukset itsessään. Järjestys- ja siisteyskasvatus olivat ehdottoman tiukkoja ja säntillisiä, koska tämän kotona oli ollut sellainen kasvatus. Tämä olikin ratkaisun avain. Se oli vain tiedostettava. Vanhemman oma suhtautuminen ja asenne olivat vaikuttaneet ahdistavasti lapseen, joka sitten kärsi raivokohtauksista, koska tämä ei tiennyt muuta ratkaisua tilanteeseensa.

Tämä yhtälö (uhmakkuushäiriöstä kärsivä poika ja pakkoajatuksissa oleva äiti) tuntui yhteen sovittamattomalta, koska poika olisi tarvinnut hieman joustoa ja äiti puolestaan oli tottunut ajoittamaan kaiken tismalleen oman kellonsa mukaan. Kävi ilmi, että kun äiti sitten antoikin tilaa pojalle ja poistui tämän huoneesta silloin, kun tämä tarvitsi omaa rauhaa, pojan rauhoittuminen sujui paljon paremmin. Raivokohtaukset vähenivät ja lievenivät hetkessä. Se oli kuin taikaiskusta! Kun äiti oli tottunut pitämään ankaraa kuria ja järjestystä, niin poika koki sen ahdistavaksi, jolloin hän turhautui kaikkiin sääntöihin ja purki tätä turhautumista potkien ja repien äitiä hiuksista. Jos siis koet vastaavan tilanteen kotonasi, heilauta vain tuota vuorovaikutuksen taikasauvaa: mene etäämmälle ja anna omaa tilaa lapselle.

Samassa dokumentissa toinen perhe havaitsi, että perheen poika kaipasi jämäkkää otetta kasvatukseensa. Hän koki, ettei hänen äitinsä asettanut hänelle rajoja, jotka olisivat tuoneet enemmän turvaa. Ollessaan isänsä kanssa ulkoilemassa hän rauhoittui ja puhui asiasta rauhallisesti.

Kolmannessa perheessä, josta dokumentissa kerrottiin, oli kuulo- ja näkövammainen lapsi, jota tämän yksinhuoltajaäiti oli säälinyt pienestä pitäen. Vammaisuutensa vuoksi tälle pojalle oli annettu periksi, häneltä ei ollut vaadittu samoja asioita kuten toisilta, jolloin poika oli ehtinyt kasvaa monta vuotta ilman, että häneltä olisi vaadittu ja odotettu sääntöjen ja rajojen noudattamista.

Kun asioita pohdittiin, löydettiin ratkaisuksi selkeät rajat ja säännöt, jotka olivat kohtuullisia. Dokumentin avulla havaittiin, ettei mikään ääripää ollut hyväksi lapsille. Liian kurinalainen tai liian lipsuva ote kasvatuksessa sai aikaan lapsen väkivaltaista käytöstä.

Dokumentin edetessä päästiin selville siitä, miten pienin vuorovaikutuksen keinoin voidaan lievittää lapsen ja aikuisen välistä jännitettä. Äiti vei poikansa seikkailupuistoon, jossa häntä pyydettiin luottamaan siihen, että hänen poikansa kyllä selviytyy laitteissa itsenäisesti ja omatoimisesti. Äidille, joka oli tottunut olemaan aina poikansa vieressä tätä auttamassa, oli uutta se, että hän katseli pojan etenemistä seikkailuradalla etäämmältä. Vaikka se tuotti hänelle vaikeuksia, koska hän olisi halunnut olla taas pojan vierellä, hän yritti kerrankin parhaansa. Se kannatti, sillä pojan omatoimisuus antoi pojalle itselleen paljon itseluottamusta. Tämä pojan valtava riemu tarttui äitiinkin. Näin äitikin rentoutui vähitellen puiston penkillä ja oppi luottamaan siihen, että hänen poikansa pärjää hienosti.

Meidän vanhempien tulisi vähitellen pidentää napanuoraa eli antaa tilaa lapsen itsenäistymiselle. Jokaista asiaa ei tarvitse tehdä lapsen puolesta, eikä kaikkea tarvitse antaa periksi, mutta joistakin asioista voidaan myös neuvotella. Näin lapsi tuntee saavansa toteuttaa itseään vapaasti, mutta turvallisessa ilmapiirissä, jossa ei sallita mitä tahansa.

Olen jostain kuullut hyvän perusohjeen, joka kuului suunnilleen tähän tapaan: ”Opeta lapsesi itsenäiseksi kaikissa niissä asioissa, mitä et tahdo tehdä hänen puolestaan enää teini-iässä!” Tietysti olisimme mielellämme lapsemme vierellä kaiken aikaa, mutta milloin hän sitten saa harjoitella omia taitojaan?

Vanhemmat voivat tuntea olevansa keinottomia, jos he omasta mielestään ovat jo kokeilleet kaikkea.

Silloin kannattaa ottaa dokumentista vinkit talteen:

  • Jotkut lapset tarvitse rauhoittumiseen omaa tilaa, jotkut taas syliä tai sanallista lohdutusta.
  • Monet lapsista rauhoittuvat sillä, että tilanteet ennakoidaan ja niihin voidaan miettiä etukäteen käyttäytymissäännöt.
  • Lapsia, kuten meitä aikuisiakin, auttaa syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen. Anna lapselle mahdollisuus treenata syy-seuraussuhteiden hahmottamista. Avaa asioita hänelle ilman suuttumista.
  • Lapset eivät ole tarkoituksella kiusankappaleita, vaan hän saattaa harjoitella itsenäistymistä tai erillisyyttä. Silloin on mietittävä, onko tässä asiassa mahdollisuus joustaa vai ei.
  • Kerro lapselle, että hän omistaa tunteensa. Tuntea saa, mutta jotkut teot ovat kiellettyjä.

Tunnetaitojen harjoittelua

Lasta auttaa, jos kerrot hänelle, että hän omistaa tunteensa ja voi itsekin vaikuttaa niihin. Kun omat tunteemme virtaavat, olisi hyvä löytää jonkinlainen tasapaino. Samalla näytät lapsille mallia, miten se on mahdollista. Voit näyttää, miten stressaavissa tilanteissa voikin hengittää syvään ja laskea kymmeneen samalla, kun hengittelee rauhallisesti.

Kerro lapsille tunteista. Voit vaikka kertoa, mikä sai sinut viimeksi vihaiseksi tai iloiseksi ja mitä silloin teit. Sitten voit kysellä, mitä lapsi toivoisi silloin yhdessä tehtävän, kun hän joutuu raivon valtaan tai on onnesta sekaisin. Miettikää yhdessä esimerkkejä ja kertokaa niistä turvallisessa ilmapiirissä toisillenne. Voit esimerkiksi sanoa, että: ”Minua harmittaa se, kun kukaan ei kuuntele, mitä sanon.” Silloin lapsi saattaa tarttua siihen ja sanoa, että: ”Niin minuakin harmittaa sellainen!” Yhdessä voidaan keskustella erilaisista tunnetiloista ja nimetä tunnekokemuksia sekä miettiä keinoja, miten selviytyä vaikean tunteen kanssa. Sitten voidaan miettiä yhdessä, millä tavalla toisen tulisi suhtautua näihin tilanteisiin. Olisiko hyvä istua alas sohvalle tai pöydän ääreen vai lähteä yhdessä ulos vaikkapa pyöräilemään, jotta asia saadaan pois päiväjärjestyksestä?

Mistä voisi neuvotella?

Yhdessä voidaan myös miettiä, mitkä asiat aiheuttavat eniten ristiriitoja tai erimielisyyksiä. Miettikää, mitkä asiat ovat sellaisia, joista voidaan neuvotella ja mitkä asiat eivät ole neuvoteltavissa. Pohtikaa vaikka tilanteita, niin huomaatte selkeän eron. Jotkut asiat ovat pakollisia, kuten: ”Tietä ylitettäessä on katsottava autot”. Siitä ei edes neuvotella!

Jos lapsi ei pidä appelsiinista, ehdota banaania. Kun jokin raja asetetaan, kannattaa miettiä sille perustelut ja säännöt on kerrottava kaikille. Silloin perheessä ei lipsuta rajoista. Näin lapsi oppii, miten meillä toimitaan. Vaikka jossain toisessa perheessä ei olisi nukkumaanmeno- tai kotiintuloaikoja, se ei tarkoita, että meidänkin perheessä olisi joustettava niissä. Jokainen perhe laatii säännöt itse. Kukin on vastuussa omasta lapsestaan. On kuitenkin hyvä muistaa sellainen perusohje, että jos ilman hyviä perusteluja aletaan lipsua nukkumaanmenoajoista arkena, niin niistä tulee todennäköisesti helpommin kiistaa seuraavallakin viikolla. Sen vuoksi kannattaa ennakoida tilanne, mistä kannattaa joustaa ja miten tämän asian kanssa toimitaan jatkossa.

Jostakin voidaan silloin tällöin joustaa, se ei haittaa lasta. ”Tänään saa valvoa pidempään, kun katsotaan ilotulitusraketit/ Kesäloma on alkanut.” ”Tänään saa herkutella, koska on synttäripäiväsi/kaverisynttärit/karkkipäivä.”

On pidettävä mielessä, että turvattomuuden tunne voi syntyä siitä, että kodin säännöt eivät ole johdonmukaisia. Pienet lipsumiset eivät aiheuta turvattomuutta, mutta rajansa kaikella, kuten tuossa 5D-dokumentissa tuli ilmi.

Jokainen meistä tietää, ettei iltapuuroa välttämättä tarvitse joka ilta syödä tismalleen samaan aikaan. Rutiinit kuitenkin luovat turvallisuutta ja helpottavat kummasti arkea. Siksi monilla perheillä on ruoka-ajat. Silloin lapsen ei tarvitse erikseen kyseenalaistaa tai ihmetellä, miksi nyt syödään puuroa tai pestään hampaat, koska vastaus on aina sama: ”Nyt on iltapuuron aika. Sitten pestään hampaat.” Mitä selkeämpi vastaus on, sitä helpompi lapsen on hahmottaa syy-seuraussuhteita. Moniosaiset vastaukset vaikeuttavat asioiden ymmärtämistä, eikä lapsi odota pitkiä, yksityiskohtaisia selostuksia. Hän saattaa kysyä jotakin vain testatakseen, kuka täällä määrää tai ovatko samat säännöt vielä voimassa kuin eilen. Joskus kyse voi olla uhmasta, mutta silloin kiista voi tulla ihan mistä vain. Jos pyydät uhmaikäistä tai uhmakkuushäiriöstä kärsivää lasta laittamaan käsineet käteen, se on huutokohtauksen paikka, jos taas pyydät jättämään laittamatta, sekin aiheuttaa metelin. Jos sanot, että lapsi voi itse päättää, niin sekään ei kelpaa. Kysymys on vain siitä, että hän tahtoo tahtoa ja kokeilla rajojaan.

Teini-iässä kiistellään kaikesta uudelleen, kun kapinoidaan auktoriteettia vastaan. Silloin nuoren tunteet myllertävät, koska hän joutuu kokemaan yhtäkkiä paljon muutoksia niin fyysisesti kuin psyykkisesti (kehon ja mielen muutokset sekä kaverisuhteet).

Sääntöjen mielivaltaisuus

Sääntöjen mielivaltaisuus (”Nyt joudut jäähylle/kotiarestiin!”) tai mielentilojen yhtäkkiset muuttumiset hämmentävät lapsia, koska he odottavat aikuiselta selkeyttä ja johdonmukaista otetta. Kasvatuksessa olennaista on kysyä, millä tavalla ja kuinka paljon lapsen odotetaan mukautuvan ja sopeutuvan. On mietittävä, mihin arvoihin perustamme sääntömme ja rajoituksemme. Sääntöjen mielivaltaisuudesta ja johdonmukaisuudesta on paljon hyviä käytännön esimerkkejä Gjerstadin (2015) kirjassa Kuka on kukkulan kuningas?

Jos lapsi on tehnyt väärin, hänelle on kerrottava, mitä hän on tehnyt väärin ja miten olisi pitänyt toimia, jotta hän tietää seuraavalla kerralla toimia oikealla tavalla. Sitten on annettava mahdollisuus korjata teko tai hyvittää se jotenkin (esimerkiksi siivota sotkunsa) ja pyytää anteeksi. Niinhän me aikuisetkin toivomme, että voisimme hyvittää tekomme jotenkin, jos olemme tehneet väärin tai kaataneet maitoa pöydälle.

Miten suhtautua kiistoihin?

  1. Lapselle on aina kerrottava etukäteen, miten heidän odotetaan toimivan (ennakointi) ja ohjeista on muistutettava, koska lapset eivät aina muista.
  2. Lapset ovat oikeudenmukaisia ja odottavat sellaista käytöstä myös muilta. Jos aikuisen käytöstä ei voi ennakoida, se lisää turvattomuuden tunnetta.
  3. Joskus on vain vedettävä henkeä, laskettava kymmeneen, poistuttava hetkeksi paikalta tai avattava ikkuna ja haukattava raitista ilmaa. (ks. Lundán 2012.)

Tärkeintä on, että lapselle sanotaan selkeästi ohjeet, miten kuuluu toimia. Jos lapsi tarkoituksella sottaa ruokapöydässä tahallaan, niin hänelle kannattaa sanoa asiasta lyhyesti tyyliin: ”Meillä ei leikitä ja sotata ruuan kanssa. Nyt siivoat sotkun itse ja pyydät anteeksi.” Silloin lepertely tai jaarittelu ei auta: ”Jos nyt vain keskittyisit siihen syömiseen, kun tänään on niin hyvää ruokaakin, no äiti nyt tällä kertaa hakee rätin ja jos sitten ensi kerralla…” Lapset ovat niin suoraviivaisia, että jossittelut eivät mene perille. He suorastaan vaativat, että asettakaa rajat, koska olette sitä varten.

Yksi asia, mihin helposti lapsiperheissä syyllistytään on se, että lapsen tekoa tai toimintaa aletaan selitellä. Ensin sitä selitellään itselle. Esimerkiksi 5D-dokumentissa äiti oli selitellyt lapsen vammaisuuden olevan syynä siihen, ettei hänelle asetettu rajoja kuten muille. Sitten sitä saatetaan selitellä muillekin.

Kun lapsi oppii, että hän saa toimia väärin, kun vanhemmat selittelevät sen kuitenkin hänen puolestaan, niin hänen ei oikeastaan tarvitse edes yrittää toimia oikein seuraavallakaan kerralla. Näin käytös jatkuu, eikä asiaan tule muutosta, ennen kuin vanhemmat hoksaavat, että kyse onkin heidän omasta toimintatavastaan. Näitä selityksiä kuulee usein: ”Meidän lapsi löi, koska teidän lapsi löi ensin. Meidän lapsi vain puolusti itseään.” Seuraavalla kerralla lapsi tietää, että hän saa lyödä jopa omien vanhempiensa luvalla. Lapsen huonoa käytöstä voidaan selitellä loputtomiin, mutta pidemmällä tähtäimellä siitä koituu vain pulmia. Jossain vaiheessa se kalahtaa omaan nilkkaan. Jos lapsi saa säätää, määrätä ja mellastaa kotona, niin todennäköisesti hän toimii niin muuallakin. Jos lapselle opetetaan jo kotona, miten käyttäydytään kohteliaasti ja kunnioittavasti muita kohtaan. Hän oppii sen vanhempiensa käyttäytymisestä. Siksi malli on tärkeä tässäkin asiassa. (ks. Tahkokallio 2001.)

Jotkut vanhemmat vetoavat siihen, että jos lapsi tottelee kiltisti, hän ei opi pitämään puoliaan ja puolustamaan itseään kiperissä tilanteissa. Tätäkin taitoa on harjoiteltava, kuten pettymyksen sietokykyä. Vanhempien on autettava lasta ja kerrottava esimerkkejä, miten omista oikeuksistaan pidetään kiinni: ”Minua ei lyödä!” tai ”Kiusaaminen on kiellettyä!”

Kuvittele, mitkä asiat ovat neuvoteltavissa olevia ja mistä lapsi tai nuori saa itse päättää. Caccitorea (2013) mukaellen käytän tässä eri värisiä kenttiä selventääkseni, miten asiaa voi lähestyä käytännössä.

 Vihreä kenttä, jossa lapsi tai nuori saa päättää asioista itsenäisemmin, kuten

  • Jokaisella saa olla omat mielipiteet ja esimerkiksi mieliruuat tai mielimusiikki.
  • Pukeutuminen ja koristautuminen vahingoittamatta itseään (paleltumatta, loukkaamatta).
  • Oman huoneen sisustus tai värimaailma (neuvoteltavissa esimerkiksi eri vaihtoehdoista).
  • Tunteiden ilmaiseminen sallitulla tavalla: lupa olla vihainen, surullinen, ärtynyt, tylsistynyt, iloinen ja onnellinen.

 

Vihreällä kentällä olevat asiat liittyvät lapsen ja nuoren yksilölliseen ilmaisuun liittyviä asioita, joista hän saa itse päättää kehitys- ja ikävaiheensa mukaan. Emme voi lähteä muokkaamaan toisen persoonallisuutta. Ajattelutavat ja tunteet kyllä voivat tarttua, mutta jokaisella meistä voi olla oma näkemyksemme itsestämme, muista ja maailmasta. Arvostakaamme sitä ja luottakaamme lapsiimme sekä nuoriimme. Vanhempien on annettava tilaa nuoren itsenäistymiselle, joten ihan kaikkea ei pidä kontrolloida. Nuori voi haluta pukeutua omalla tyylillään, joten sallittakoon se niissä rajoissa, kun se ei tuota ongelmia tai kuulu punaiseen kenttään (eli vahingoita hänen terveyttään ja hyvinvointiaan).

Tuloksena ovat toimintatavat, joihin voit nojata vaikeissakin tilanteissa. Voit näiden pohjalta kehitellä uudenlaisia ideoita ja rakentavia toimintatapoja eri tilanteisiin. Ne kuitenkin toimivat runkona.

Punaisella kentällä pelataan sellaisilla asioilla, joista lapsi tai nuori ei voi vielä ottaa itse vastuuta. Ne liittyvät turvallisuuteen tai hyvinvointiin. Ikärajoista ei tarvitse neuvotella, koska lait ja asetukset määrittävät ne. Kun reagoit ja tulkitset lapsesi tai nuoresi asioita, voit tarkistaa, kuuluvatko ne tähän punaiseen kenttään. Jos lapsi tai nuori ei hyväksy näitä sääntöjä, voit sanoa:

  • Näin pystytään terveinä. Säänmukainen pukeutuminen, josta pidetään kiinni.
  • Ketään ei saa satuttaa. Ei saa lyödä, potkia tai purra.
  • Vanhemmilla on vastuu lapsesta. Rajat on asetetaan rakkaudella, säännöt laaditaan oikeudenmukaisesti, ei kohtuuttomiksi.

Keltaiselle kentälle voidaan laittaa esimerkiksi ne asiat, joista perheiden kesken säännöt voivat poiketa.

  • Paljonko liikutaan tai ulkoillaan päivittäin?
  • Milloin on kotiintuloaika?
  • Mitä ja miten harrastuksia tuetaan?
  • Milloin kavereille saa mennä ja milloin kaverit saavat tulla?Yhteiset neuvottelut auttavat löytämään juuri omalle perheelle sopivia tapoja toimia. Kun ymmärrät lapsesi ja nuoresi kysymykset ja niiden merkityksen, voit sijoittaa ne kenties tähän neuvoteltavissa olevalle keltaiselle kentälle ja keskustella niistä yhdessä.

Lähteet:

Aamulehti 26.1.2015. Määrääkö teidän kotonanne kuningas Ei? Nro 25. Elämä teema s. B14-B15.Annamari Nurminen.

Cacciatore, Raisa. 2013. Ajantasa. Suora linja: Lasten kasvatus. 29.07.2013 Yle Radio Suomi.  Kuunneltavissa osoitteessa: http://areena.yle.fi/radio/1956987

Gjerstad, Eevastiina. 2015. Kuka on kukkulan kuningas? Lasten ja aikuisten valtasuhteet kasvun tukena. PS-kustannus.

Lundán, Arja. 2012. Konstit vähissä? Ratkaisuja haastaviin kasvatustilanteisiin. PS-kustannus 

MLL. Vanhempainnetti. Rajojen asettaminen nuorelle. http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/rajojen_asettaminen_nuorelle/ Luettu 7.3.2014.

MLL. Vanhempainnetti. Kuka perheessä päättää? http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/liikennevalot/ Luettu 7.3.2014.

Tahkokallio, Keijo. 2001. Kotipesänlämpöä etsimässä. Kirja vanhemmuudesta, rakkaudesta ja rajoista. WSOY.

Väkivaltainen lapseni. 5D-dokumentti. Esitetty TV5 2.5.2015. (My Violent Child, dokumentti, Iso-Britannia, 2014.)

Lukuvinkkejä vallankäyttöön liittyen:

Lapset ja vallankäyttö -aiheesta lisää kirjassani Konstit vähissä? ja Eevastiina Gjerstadin kirjassa Kuka on kukkulan kuningas?

Arjen kasvatuspulmien ja vallankäytön ratkomiseen tarkoitettuja kirjojamme saa tilattua erikoishintaan päiväkotiin, kouluun tai kotiin tästä linkistä https://www.ps-kustannus.fi/kampanjat/4868.html

Ehkäiseekö huomioiva kasvatus lapsuuden tunnekylmyyttä?

Lapsuudessa havaittu tunnekylmyys on melko pysyvää, mutta voidaanko tähän vaikuttaa tai voidaanko nämä tunnekylmät piirteet ja käytöshäiriöt tunnistaa varhaislapsuudessa? Onko oikein leimata jotkut lapset pikkuisiksi psykopaateiksi jo päivähoitoikäisenä?

Aihe on ajankohtainen ja psykopatian piirteet ovat kasvavan kiinnostuksen kohteena. Tutkimukset viittaavat siihen, että tunnekylmyys (callous-unemotional features) on sidoksissa erityisen vakavaan käytöshäiriön muotoon, mutta myös ilman käytöshäiriöitä esiintyessään se näyttäisi olevan yhteyksissä psykososiaalisiin ja psykiatrisiin ongelmiin myöhemmin nuoruudessa tai aikuisiässä.

Tunnekylmiä piirteitä voidaan havaita jo 3-4 –vuotiailla lapsilla. Jos olet havainnut muutoksen lapsen käytöksessä tai tietynlaisia käyttäytymismalleja, sinun on aika pysähtyä pohtimaan tarkemmin, mitä termillä tunnekylmyys (callous-unemotional traits) oikeastaan tarkoitetaan. Sillä viitataan kylmiin ja tunteettomiin ominaisuuksiin. Tunteeton, sydämetön ja paatunut kuvaavat tunnekylmältä vaikuttavan lapsen toimintatapoja. Se voi ilmetä esimerkiksi lapsen suhtautumista välinpitämättömästi perheenjäsenten tai kavereiden tunteita kohtaan, kyvyttömyytenä tuntea minkäänlaista katumusta tai syyllisyyttä. Lisäksi tunnekylmyyteen voi liittyä impulsiivisuutta tai tunneilmaisun vähäisyyttä.

Leimat pitäisi hylätä tässä vaiheessa, sillä nämä tunnekylmyyden piirteet liittyvät pitkäaikaisiin toimintatapoihin. Ei riitä, että lapsi toimii silloin tällöin ilman katumusta tai impulsiivisesti. Sellaisiahan lapset ovat, he eivät vielä osaa kaikkea, vaan vasta opettelevat toimimaan oikein.

Jotta tunnistaa tunnekylmän lapsen, hänen käytöksessään tulisi esiintyä viimeisen vuoden aikana useissa eri ympäristöissä ja tilanteissa vähintään kaksi piirrettä seuraavista: 1) syyllisyyden puuttuminen (ei kadu tekojaan), 2) ei ota muita huomioon, eikä välitä toisten tunteista, 3) ei ilmaise tai näytä tunteitaan muille tai jos näyttää ne vaikuttavat pinnallisilta tai epäaidoilta (tai oman edun tavoittelulta).

Tunnekylmyys puhuttaa erityisesti nyt, kun uutisissa on tänä syksynä kerrottu, miten lapsi- ja nuorisojengit hyökkäävät toisten lasten kimppuun. Toisaalta koulukiusaaminen ja sen kitkeminen puhuttaa. Silti osa vanhemmista ja opettajista tuntee niin, etteivät he pysty vaikuttamaan lapsiin tai nuoriin mitenkään.

Todellinen ongelma ei mielestäni johdu yksilöistä itsestään, vaan siitä, miten pysähdymme kuuntelemaan lasta. Yhteentörmäyksistä pitäisi päästä yhdessä toimimiseen ja yhteisymmärrykseen, jotta lapsi ja nuori pystyy tekemään itsenäisesti viisaita päätöksiä. Aluksi hän pystyy tekemään perusteltuja päätöksiä vain aikuisen kanssa, joten hän ei opi niitä yksin, eikä välttämättä yhdessä yössä. Häneltä voidaan kysyä, mitä hän aikoo tehdä ja onko hän varma ratkaisuistaan, jotta hän oppii ennakoimaan ja perustelemaan tekojaan.

Kannatan sitä, että lapsia lähestytään erilaisilla kasvatustyyleillä. Toinen tarvitsee toisenlaista lähestymistapaa kuin toinen. Uusimpien tutkimustulosten mukaan voimme kuitenkin vaikuttaa kaikkiin lapsiin myönteisellä, lasta huomioivalla kasvatus- ja vuorovaikutustyylillä edistävästi asiaan.

Toisin sanoen sillä on merkitystä, millaista hoivaa ja huolenpitoa lapsi on varhaislapsuudessaan saanut. Jos olet jo omaksunut empaattisen tyylin, käyttäydyt kannustavasti ja myötätuntoisesti. On kuitenkin sellainen vaihtoehto, että ensimmäisiin elinvuosiin on liittynyt puutteellista tai välinpitämätöntä hoivaa, minkä on havaittu lisäävän tunnekylmien piirteiden riskiä. Koko perheesi on asettamassa tavoitteet, miten kasvatamme lapsiamme. Tämä on valintatilanne, jossa voit omaksua joko hyvän joukkuehengen, jossa lapset oppivat jo varhain, että heidän teoillaan on merkitystä tai sitten ei.

Lapsen varhaisten vuorovaikutussuhteiden kautta kehittyvä kyky ymmärtää omia ja toisten tunteita tai mielentiloja näyttää tutkimusten mukaan suojaavan myöhemmältä aggressiokäyttäytymiseltä. Jos vanhemmuuteen liittyy vähäistä kiintymystä ja lämpöä osoittavia ilmauksia, epäjohdonmukaista tai autoritaarista kasvatustyyliä, se näyttää olevan yhteydessä käytösongelmiin, mutta ilman tunnekylmiä piirteitä.

Minusta tasavertainen kasvatustyyli on paikallaan, kun neuvotellaan kompromisseista. Kodissa vallitsee hyvä henki, jos kukin voi vaikuttaa yhdessä sääntöihin. Silloin hän tuntee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Sääntöihin sitoudutaan siten yleensä tehokkaammin ja näin niitä noudatetaan paremmin.

Kodin sääntöjen tulisi mielestäni olla yksinkertaiset ja selkeät, jotta ne on helppo omaksua. Jos sääntöjä rikotaan, niistä tulisi seurata jokin järkevä ja luonteva seuraus. Esimerkiksi niin, että jos joku kaataa maitopurkin, hän myös siivoaa jälkensä. Näin lapset oppivat sääntöjen taustalla olevat syyt. Näin opitaan syy- ja seuraussuhteet, joiden ymmärtäminen ei aina ole helppoa. Vanhemmuus- ja kasvatustyyleissä riittää valinnanvaraa, mutta pääasia on, ettei se ole liian lipsuva tai kaiken salliva. Toisaalta myöntyminen ja salliminen kuuluvat kasvatukseen, mutta silloin on mietittävä tarkkaan, miksi tässä asiassa sallitaan tai myönnytään. Jos jokaisessa asiassa tehdään myönnytyksiä, lapset voivat joutua vaikeuksiin esimerkiksi valvoessaan joka ilta liian myöhään tai syödessään jatkuvasti pelkkiä herkkuja. On siis silti pidettävä tietyistä rajoista kiinni, vaikka painopiste olisikin myöntyvä. Jos taas havaitset, että lapsesi käyttäytyy kapinallisesti, eikä ole yhteistyöhaluinen, niin on tärkeää tunnistaa se ajoissa. Ilmiriitoja kannattaa välttää, mutta tärkeintä on havaita, mitkä reagointitavat aiheuttavat köydenvetoa eri suuntiin.

Mielenkiintoista on, että vanhempien kasvatustyylin ja tunnekylmyyden välinen suhde on niin näkyvä. Se merkitsee, että voit hyvin vaikuttaa kielteisesti tai myönteisesti kasvatuskäytännöilläsi lapsesi käytöstapoihin ja piirteisiin, jotka tämä omaksuu.

Vanhempien ja opettajien täytettäväksi tarkoitetussa psykopatian piirteitä kuvaavassa kyselylomakkeessa on seuraavia väittämiä:

  1. tunnekylmiä piirteitä kartoittavat kysymykset (syyllisyys, lupaukset, tunteiden huomiointi),
  2. narsistisia piirteitä kartoittavia väittämiä (epäaidot, pinnalliset tunteet, käyttää muita hyväkseen, suuttuu rangaistuksista, pitää itseään muita parempana),
  3. impulsiivisuutta kuvaavia väittämiä (syyttää muita virheistään, toimii uhkarohkeasti, toimii suunnittelemattomasti seurauksia miettimättä) ja
  4. lisäksi lomakkeessa on myös väittämiä, joissa kysellään esimerkiksi siitä, toimiiko vastoin lakia tai valehteleeko sujuvasti.

Kun pohditaan psykopatian piirteitä tai tunnekylmiä lapsia, käytöstä määrittävät tietynlaiset piirteet kuten piittaamattomuus toisten tunteista ja siihen liittyy tunneköyhyys. Heillä ei näyttäisi olevan tilanteeseen sopivia tunnetaitoja tai he eivät välitä toisten tunteista. Nämä lapset voidaan helposti leimata käytöksen mukaan tuleviksi psykopaateiksi, mutta auttaako tämä psykopaatiksi leimaaminen toimimaan oikealla tavalla jatkossa? Koska psykopatia on hyvin leimaava ja arvolatautunut käsite, voidaan ajatella että lasten- ja nuorisopsykiatriassa kannattaa välttää riskejä lapsen tai nuoren leimaamisesta. Sen sijaan kannattaa etsiä uudenlaisia keinoja kasvatukseen ja vanhemmuuteen.

Emotionaalisesti terveen lapsen kasvattaminen vaatii siis sitä, että havainnoit lapsesi toimintaa eri tilanteissa. Kunnioita lapsesi surua, kerro lapsellesi, millaisia tunteita voi tuntea ja kannusta lastasi pukemaan sanoiksi tilanteet ja niiden aiheuttamat tunteet.

Sinun on itse annettava mallia, jotta lapsesi voi oppia sinulta hyödyllisiä tunnetaitoja. Kun opetat tunteiden hallintaa, voit esimerkiksi kertoa keinoja, joilla itse olet selviytynyt vaikeista tilanteista. Näin lapsesi oppii löytämään erilaisia selviytymisstrategioita. On tärkeää kertoa lapselle, että tunteet ovat tarpeellisia ja on terveellistä ilmaista ne oikealla tavalla.

Luin yhdysvaltalaisen psykologian professori Carolyn Webster-Strattonin kehittämästä menetelmästä, joka on tarkoitettu 2-12 -vuotiaille käytöshäiriöisten lasten vanhemmille ja heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille. Ihmeelliset Vuodet -menetelmä (The Incredible Years) perustuu positiivisen käytöksen vahvistamiseen ja kielteisen käytöksen lieventämiseen ja teos on helppolukuinen sekä kotikäyttöön kätevästi sovellettavissa. Se auttaa ymmärtämään kasvatustyylien kytkennän lapsen toimintatapoihin ja toisaalta se avaa sitä käsitystä, miten lapsi voi valita reaktionsa ennen toimintaansa.

Ihmeelliset Vuodet -vanhemmuustaito-ohjauksen pääperiaatteet voidaan nähdä pyramidina. Pyramidin alemmilla tasoilla kuvataan vanhemmuuden positiivisia taitoja ja strategioita, joita tulisi käyttää runsain määrin, koska ne edistävät hyvää vanhempi-lapsi -suhdetta. Ylemmillä pyramidin tasoilla esitetään menetelmiä, joilla pyritään rakentavalla tavalla rajaamaan lapsen ongelmallista käytöstä. Rajaamismenetelmiä tulisi käyttää harkiten ja säästeliäästi, koska käytösongelmaisen lapsen hoidossa sovellettavat menetelmät tulisi edistää lämmintä ja lasta huomioivaa vanhemmuuden tapaa.

Johdonmukaisuus ja kyky tunnistaa lapsen kokemia tunteita, joita aikuinen voi auttaa sanoittamaan, parantaa todennäköisesti aggressiivista käytöstä enemmän kuin rangaistukset. Käytöshäiriöisen lapsen kasvatukseen ei nykytiedon valossa auta se, että ärsyttävästä käytöksestä saa jonkin rangaistuksen. Käytöshäiriöisen lapsen kanssa olisi voitava kääntää huomio muualle tai parannettava lapsen käytöstä jonkin myönteisen keinon kautta.

Seuraamuksia onkin käytettävä valikoivasti. Niitä ovat esimerkiksi aikalisän käyttö, etuoikeuksien menettäminen ja luonnolliset tai johdonmukaiset seuraamukset. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos lapsi sottaa, hän myös siivoaa jälkensä. Selkeät rajat ja kodin säännöt auttavat vastuullisuuteen opettamista, tottelevaisuutta ja ennustettavuutta.

On havaittu, että käytöshäiriöisen lapsen kohdalla saadaan näkyviä tuloksia käytöksessä erityisesti kehumisella, rohkaisemisella ja palkitsemisella. Näillä tavoilla saadaan lapsi ajattelemaan omaa toimintaansa ja lisätään motivaatiota yrittää toimia seuraavalla kerralla paremmin. Yhteistyöllä saadaan lapsi mukaan paremmin kuin jatkuvilla rangaistuksilla ja sanktioilla.

Voidaanko tunnekylmiä lapsia auttaa siinä, että he kykenisivät tunnistamaan esimerkiksi palkkiojärjestelmän avulla toisten tunteita ja toimia ilman käytösongelmia tulevaisuudessa? Uskon, että oikeanlaisella kotikasvatuksella ja pedagogisella varhaiskasvatuksella voidaan vaikuttaa lapsen käytökseen myönteisesti ja lieventää käytöshäiriöitä tai ehkäistä ne kokonaan.

Lähteet:

Laajasalo Taina, Suvi Saukkonen ja Eeva Aronen. 2014. Kylmä ja tunteeton – onko lapsilla psykopatiapiirteitä? Duodecim 2014;130: 1165-72.

Webster-Stratton, Carolyn. Ihmeelliset vuodet. Ongelmanratkaisuopas 2-12-vuotiaiden lasten vanhemmille. Suom. R. Valentine. Tarkistettu painos. Helsinki: Profami.

Yle Uutiset. 8.10.2014. Lapselle saa olla vihainen, mutta ei huutaa. http://yle.fi/uutiset/lastenpsykiatri_lapselle_saa_olla_vihainen_mutta_ei_huutaa/7515743?autoplay=true